maanantai 28. syyskuuta 2015

Haudehoito

 MIKÄ ON HAUDEHOITO?
Haudehoito on kostean lämmön, haudehoitoaineiden ja hieronnan avulla hiusten ja hiuspohjan hoitamista, sekä asiakkaan rentouttamista.
 
Lähtötilanne. Aluksi hiukset selvitetään kuivana käyttäen apuna esimerkiksi selvityskampaa.



Ennen haudehoitoa hiukset pestään syväpuhdistavalla shampoolla pesupaikalla. Huom! hiuksiin ei laiteta hoitoainetta.

Pesun jälkeen hiukset selvitetään. Käytimme Goldwellin Rich Repair-hoitosuihketta sekä Goldwellin Elixir-hiusöljyä, koska asiakkaan hiukset olivat hyvin takkuuntuvat.


Värjäyskulhoon otetaan haudehoitoainetta (aloe vera) hiusten kunnosta ja määrästä riippuen. Haudehoitoaineen joukkoon sekoitetaan lämmintä vettä.

Hiuksiin tehdään ristijako, jonka jälkeen hoitoaine levitetään tyvestä latvaan.


Kuva hoitoaineen levityksen jälkeen.

Hiusrajaan laitetaan vanunauha, joka estää vesihöyryn valumisen asiakkaan otsalle.

Asiakas ohjataa 10 minuutiksi höyrylaitteeseen, jotta hoitoaineen teho saadaan aktivoitua höyryn avulla.


Vaikutusajan päätyttyä asiakkaalle suoritetaan päähieronta.
Hieronnan päätteeksi asiakas ohjataan pesupaikalle ja haudehoitoaine emulgoidaan pois.



Asiakkaan hiukset föönataan.


Hiukset suoristetaan L'orèal Steam Pod-höyrysuoristusraudalla.

Lopputulos :)

maanantai 21. syyskuuta 2015

Leikkauksien perusteiden itsearviointi 1.jakso/2015

MITÄ OPIN TÖIDEN KAUTTA?
  • Miten sormien asento vaikuttaa siihen minkälainen lopputulos on ja muun muassa virhe sormien asennossa vaikuttaa suuresti hiusten mittaan ja lopputuloksen muotoon.
  • Kun oppii uuttaa, niin huomaa kehityksen.
  • Saksien ja kamman käytön samanaikaisesti.
  • Pyöröharjalla föönaus.
MIKÄ TÖISSÄ OLI VAIKEINTA JA MIKSI?
  • Mittapituuden löytäminen jos osio oli liian ohut.
  • Sormien oikea asento.
  • Alussa täsmällisten ositusten teko.
JOS TEKISIN SAMAT TYÖT, MITÄ TEKISIN TOISIN?
  • Viimeistelisin paremmin (usein syy oli ajanpuutteesta)
  • Ottaisin enemmän kuvia eri vaiheista.
MITÄ HALUISIN OPPIA SEURAAVAKSI?
  • Lisää leikkausmalleja ja -tekniikoita.
MITEN MINUN TULISI KEHITTÄÄ TYÖSKENTELYÄNI?
  • Kirjoittaa enemmän muistiinpanoja (kertailua)
MISTÄ HIUSTENLEIKKAUKSESTA PIDÄN ENITEN JA MIKSI?
  • Eteenpäin viisto muotolinja, porrastus. Siinä oli eniten haastetta, mutta lopputulokseen olin tyytyväinen.
  • Se malli oli mielestäni hieno.
MIKÄ HIUSTENLEIKKAUKSISTA OLI MUKAVIN TEHDÄ?
  • Tasamittainen kerrostus kaarevalla muotolinjalla.

Porrastus, eteenpäin viistolla muotolinjalla

TYÖOHJE:

1. Hiusten kastelu
2. Hiusten selvittäminen
3. Eteenpäin viiston muotolinjan leikkaus
4. Hevosenkenkäosituksen teko
5. Alaosan porrastus
  • Säteittäin ositus
  • Leikkaus pystyosin n.45asteen kulmassa ja jokainen osio tuodaan takaraivon kohdalle keskelle mittapituuteen (laskeva porrastus)
  • Tarkistus; vaaka-asennossa n.45astetta
6. Muotolinjan symmetrisyyden ja muodon tarkastus
7. Kuivaus ja leikkauksen viimeistely


Hevosenkenkäositus

Takaa (porrastus näkyy)
Lopputulos


maanantai 14. syyskuuta 2015

Tasamittainen kerrostus kaarevalla muotolinjalla

TYÖOHJE:
(Huom! epätavallinen malli miehelle pyöreän muodon takia)

1. Hiusten kastelu
2. Hiusten selvittäminen
3. Kaarevan muotolinja leikkaus
4. Sisäkehän leikkaus (mittalinjat)
5. Leikkaus etenee; ensin takaosa ja sitten sivut sekä etuosa (tarkista symmetria)
  • Säteittäin ositus
  • Jokainen osio nostetaan 90astetta kohtisuoraan hiuspohjasta
  • Edellinen osio toimii mittapituutena
  • Tarkistus; kehälinjan tasaisuus vaaka-asennossa
6. Muotolinjan symmetrisyyden ja muodon tarkastus
7. Kuivaus ja viimeistely pointtaamalla







Ennen...
Kaareva muotolinja
...Lopputulos

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kasvavasti kerrostettu rakenne kaarevalla muotolinjalla

TYÖOHJE:

1. Hiusten kastelu
2. Harjaus selvityskammalla
3. Ristijaon teko (otsalta niskaan ja korvalta korvalle)
4. Kaarevan muotolinja leikkaus
5. Leikkaus etenee; ensin takaosa ja sitten sivut sekä etuosa (tarkista symmetria)
  • Mittapituuden leikkaus
  • Säteittäin ositus
  • Jokainen osio nostetaan mittapituuden mukaisesti ylöspäin (kehälinja; neliö)
  • Edellinen leikattu osio toimii mittapituutena
  • kehälinjan tarkistus vastakkaisin ottein vaaka-asennossa
6. Muotolinjan symmetrisyyden ja muodon tarkastus
7. Kuivaus ja leikkauksen viimeistely vuolemalla





Ennen...

...Jälkeen




Ehjän rakenteen leikkaaminen eteenpäin viistolla muotolinjalla (A-linja)

TYÖOHJE:
  1. Hiusten kastelu
  2. Hiusten selvittäminen
  3. Ristijaon teko (otsalta niskaan ja korvalta korvalle)
  4. Ositus eteenpäin pitenevä A-linja
  5. Sormet osituksen mukaisesti 0 nostokulmassa
  6. Edellinen osio toimii mittapituutena
  7. Leikkaus etenee; ensin takaosa ja sitten sivut sekä etuosa (tarkista symmetria)
  8. Kuivaus ja tarkistus
  9. Viimeistely
    Ristijako
    Ositus; eteenpäin pitenevä A-linja

Ehjän rakenteen leikkaaminen suoralla muotolinjalla

TYÖOHJE:
  1. Hiusten kastelu
  2. Hiusten selvittäminen
  3. Ristijaon teko (otsalta niskaan ja korvalta korvalle)
  4. Ositus kuuluu olla suora
  5. Sormet osituksen mukaisesti 0 nostokulmassa
  6. Edellinen osio toimii mittapituutena (etuosan mittapituus huomioitava jotta muoto on oikea)
  7. Leikkaus etenee; ensin takaosa ja sitten sivut sekä etuosa (tarkista symmetria)
  8. Kuivaus ja tarkistus
  9. Viimeistely
Ristijako (otsalta niskaan ja korvalta korvalle)
Ositus; suora





Ehjän rakenteen leikkaaminen kaarevalla muotolinjalla

TYÖOHJE:
  1. Hiusten kastelu
  2. Hiusten selvittäminen
  3. Ristijaon teko (otsalta niskaan ja korvalta korvalle)
  4. Ositus kuuluu olla kaareva
  5. Sormet osituksen mukaisesti 0 nostokulmassa
  6. Edellinen osio toimii mittapituutena
  7. Leikkaus etenee; ensin takaosa ja sitten sivut sekä etuosa (tarkasta symmetria)
  8. Kuivaus ja tarkistus
  9. Viimeistely
    Ennen...
Ristijako (otsalta niskaan ja korvalta korvalle)
Ositus kuuluu olla kaareva

Leikkauksen lopputulos märkänä



Kuivaus lapioharjalla

...Lopputulos :)

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Hiusten pesu

YLEISTÄ:
Hiusten pesun tarkoitus on saada hiukset ja hiuspohja puhtaiksi siten ettei niiden kunto siitä kärsi. Hiusten pesu- ja hoitotuotteet valitaan huolellisen asiakasanalyysin perusteella.


Hiusten pesu koostuu viidestä elementistä:
1. Pesuaine poistaa likaa ja lisää veden kostutuskykyä vähentämällä veden pintajännitystä.
2. Pesuotteilla tehostetaan lian irtoamista.
3. Vesi toimii liottimena ja kuljettaa lian pois.
4. Hoitoaine parantaa hiusten ulkonäköä ja kammattavuutta.
5. Hierontaotteilla tehostetaan tuotteiden imeytymistä ja saadaan aikaan mielihyvän tunnetta.


RAAKA-AINEET:
Shampoon peruskoostumus: Ainesosat voidaan jakaa kahteen ryhmään.
1. Puhdistus- ja hoitotehoon vaikuttaviin ainesosiin
  • liuotin (vesi)
  • pesevät ainesosat
  • hoitavat ainesosat
2. Teknisiin ominaisuuksiin (tuotteen olomuoto,tuoksu,väri,säilyvyys)
  • kiiltoa antavat ainesosat
  • sakeuttamisaineet
  • vaahdon stabilointi
  • tuotteen ulkonäköä parantavat ainesosat
  • säilöntäaineet
  • hajusteet
  • väriaineet
Hoitoaineen peruskoostumus:
  • liuotin (vesi)
  • emulgaattori (pinta-aktiivinen ainesosa, joka muodostaa liuottimesta ja rasvamaisista ainesosista emulsion)
  • hoitavat ainesosat (vaikuttavat ainesosat)
  • tekniset ainesosat
ESIVALMISTELUT:
  • Järjestä työpiste
  • Kutsu asiakas ja ohjaa hänet asiakastuoliin
  • Asiakkaan suojaus
  • Hiusten selvitys, hiuspohjan ja hiusten tutkiminen
  • Laadi työsuunnitelma (asiakasanalyysi ja käytettävät tuotteet)
HIUSTEN PESUN TEKNINEN SUORITUS:
  • Veden lämpötila: pesuvesi on hieman lämpimämpää kuin kehon lämpö, testaus omaan ranteeseen.
  • Hiusten kostutus: hiusten pitää olla täysin kastellut.
  • Shampoon levitys: aloitetaan sivelyllä ja jatketaan hierontaliikkeillä päänahka kokonaan.
  • Esipesu: poistetaan hiuksista suurin lika (riippuu asiakkaan hiusten puhtaudesta).
  • Varsinainen pesu: shampoon levitys hierontaottein, jonka jälkeen levitetään hoitoaine koko hiuksiin (hieronta).
  • Huuhtelu: huolellisesti koko hiukset. Tarkastaen ettei vesi valu/räisky asiakkaan korviin ja kasvoihin.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Hius- ja ihotietoutta

HIUKSET:
  • hius muodostuu keratiinista, sarveistuneista ja kuolleista soluista.
  • Keratiini: Ryhmä kuitumaisia, säkeisiä ja veteen liukenemattomia proteiineja.
Papillaariosa eli juuri
  • Karvatuppi (follikkeli): Hius muodostuu ja kasvaa karvatupen suojaamana. Se on 3-5mm pitkä, kalvojen muodostama pussi.
  • Henlen ja Huxleyn kerrokset: Kalvot ympäröivät hiusnystyjä ja suojaavat papillaariosaa.
  • Hius: Keratiinia eli sarveistuneita soluissa muodostunutta kuitumaista ainetta.
  • Talirauhanen
  • Karvankohottajalihas: Pehmeä lihas, jota kontrolloi sympaattinen hermosto (nostaa karvaa)
  • Vastamuodostuneet solut hiussipulissa (Bulbi): Solut litistyvät, menettävät tumansa ja muuttuvat pitkulaisiksi.
  • Hiusnysty (Papilla): Karvatupen pohjaosa
Natiiviosa eli varsi
  • Suomu- eli pintakerros (cutila): Levymäiset ja rosoreunaiset keratiinikuidut muodostavat hiuksen pinnan.
  • Kuitukerros (kortex): Antaa hiukselle joustavuutta.
  • Ydinkerros (medulla): Sijaitsee kuitukerroksen keskellä. Muodostuu tyhjistä onteloista.
Hiuksen ominaisuuksia
  • Hiuksen paksuus eli läpimitta: Keskivahvuisen hiuksen läpimitta on n.0,04-0,06 mm. Suomukerrosten määrä ja hiuksen kunto vaikuttaa siihen miten paksu hius on.
  • Kiharuus: Jos hius on poikkileikkaukseltaan soikea ja hiusrunko kohoava, hius kihartuu.
  • Joustavuus (spiraalinen molekyylirakenne): Kuitukerroksen rakenne antaa hiukselle joustavuuden. Hyväkuntoinen ja käsittelemätön hius venyy 10-30% ja palautuu entiseen muotoonsa, mutta vaurioitunut hius on venyvämpi eikä palaudu muotoonsa vaan katkeaa.
  • Hygroskooppisuus eli imukyky: Hiusmateriaali on hygroskooppista eli hiuksella on kyky sitoa kosteutta ilmasta. Kosteuden imeytyessä hiukseen hius muuttuu venyvämmäksi ja turpoaa. 
  • Hiuksen sähköinen varaus: Hiuksen pinta on sähköiseltä varaukseltaan negatiivinen ja vetää puoleensa vastakkaista varausta olevia hiukkasia. Mitä puhtaammat ja hyväkuntoisemmat hiukset ovat, sitä sähköisemmät ne yleensä ovat.
Hiuslaatu
  • Normaali hius: Hyväkuntoinen, kiiltävä ja kimmoisa.
  • Ohut hius: Läpimitaltaan alle 0,04-0,06 mm.
  • Kuiva hius: Hilseinen hiuspohja, hiuksen pinta on kiilloton.
  • Lasimainen hius: Liukas, vaikea muotoilla.
  • Huokonen hius: Huonokuntoinen, ei joustavuutta, kiilloton.
Hiuksen kasvuvaiheet ja luonnollinen vaihtuminen
  1. Anageeninen eli kasvuvaihe: Solut jakautuvat ja työntävät keratinisoituja soluja karvatupesta ylöspäin. Kestää 2-6 vuotta.
  2. Katageeninen eli välivaihe: Solujen jakaantuminen loppuu. Kestää n.2 viikkoa.
  3. Telogeeninen eli lepovaihe: Hiusnystystä alkaa kehittyä uusi hius ja prosessi alkaa alusta. Kestää 2-4 kuukautta.
IHO:
Ihon tehtävä
Fysiologinen:
  • Epiermiksen rakenne ja sen alimpien kerrosten melanosyytit: Suojaa UV-säteilyltä
  • Epidermis, hikirauhasten erite, Langerhansin solut ja T-lymfosyytti-valkosolut: Suoja mikrobeja vastaan
  • Epidermiksen rasva-aineet ja solujen keratiini: Suojaa kulumiselta ja veden haihtumiselta, ehkäisee aineiden imeytymistä ihoon
  • Subkutis, rasvakudos,dermiksen kollageeni,valkuaisaiineet ja elastiinisäikeet: Pehmentää iskuja
  • sitoo vettä
  • Dermiksen soluväliaine,talirauhaset: talin eritys
Säätely
  • Hikirauhaset: Elimistön nestetasapainon ylläpito
  • Verisuonet: Kehon lämmönsäätely
Ylläpito
  • Epidermiksen rasva-aineet ja solujen keratiini, dermiksensoluväliaine: Nestetasapainon ylläpito
Eritys ja tuotanto
  • Epidermis UV-säteilyn avulla: D-vitamiinin tuotanto kalsium-aineenvaihduntaan
  • Talirauhaset: Talin eritys
  • Hikirauhaset: hien eritys
  • Dermiksen ja epidermiksen hermopäätteet: Viestittää, hälyttää ja tuo mielihyvää
Aistiminen
  • Subkutis liittää ihon kerrokset alla oleviin kudoksiin, ihon yhteistyö lihasten kanssa: Ihmisten välinen sosiaalinen kanssakäyminen
Sosiaalinen
  • Ihon verisuonet: viestittää